sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Whats life like under the great ocean?

Life under the water
Olisi unelma jos ihminen voisi hengittaa veden alla, olisi unelma jos voisi viettaa kokonaisen paivan meren alla tutkiskellen koralleja ja erinnakoisia kaloja koska ne ovat aivan uskomattoman upeita taalla. Vesi on kristallin kirkasta, kalat mita omituisemman ja kiehtovimmman nakoisia, kilpikonnat ja villit delffiinit jotka uivat mielellaan ihmisten kanssa.




Lahdimme ajamaan kohti saaren lansi puolta viime keskiviikkona toivoen etta paasisimme nakemaan villeja delffiineja ja mahdollisesti uimaan niiden kanssa ja meidan onneksemme paasimme.
Auton parkkeerattua bongattiin muutama delffiini vahan matkan paasta joten nappasimme akkia surffilaudat ja suuntasimme niita kohti snorklaus kamoja raahaten. Huomatessaan meidat he lahtivat karkuun aluksi mutta heti kun pysahdyttiin he kaantyivat ympari ja uivat meita kohti uteliaana tutkien mita me olemme. Delffiineja oli noin 3 kappaletta joista yksi oli erittain nuorehko nakoinen. 3 metrin paassa he pysahtyivat ja ihmettelivat mutta hetken pohdiskelun jalkeen ja lahtivat uimaan pois jolloin meki sitten lahdettiin uimaan takaisin kohti rantaa. Vaikka kohtaaminen ei kestanytkaan kauaan oli se kuitenkin uskomaton, hetken olin kuitenkin jollain tasolla kateellinen ja onnellinen siita kuinka heita ei sido mikaan yhteen paikkaan ja siita kuinka voivat tehda mita haluavat ja uida minne haluavat. He olivat vapaita. 




Tiistaina ollaan suuntaamassa Haleiwaan elikka saaren pohjoispuolelle snorklaamaan haiden kanssa. Hailewassa voi pienen perheyrityksen myota vuokrata veneen ja ''hai ekspertin'' jonka kanssa sitten suunnataan merelle jossa paastaan uimaan haiden kanssa. Paastaan vuokraamaan sukellus kamat sielta ja kamerat joten pitaisi tulla mageita kuvia haha. Kyseiselta alueelta loytyy galapagos haita, tiikerihaita, vasarahaita, makohaita, delffiineja, kilpikonnia yms. Uiminen haiden kanssa on AINA ollut mun unelma ja To Do- listalla joten odotan innolla sita. vaarallistahan se on koska ikina ei tieda mutta se on riski jonka otan. Yritys veloittaa 150$ 2 tunnin uinnista haiden kanssa joka ei ole mielestani kovinkaan paljoa koska hintaan kuuluu siis vene, snorklaus kamat, hai asiantuntija joka siis ui meidan kanssa ja seuraa haiden ele kielta ja varoittaa jos taytyy tulla pois vedesta. Haita voi koskea mutta jos jotain tapahtuu sinulle niin yritys ei ota mitaan vastuuta siita. 










 

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Aloha Nui Loa Hawai'i

Aloha Nui Loa Hawai'i

Aloha Folks! 
Kello nayttaa jo 7.28pm ja vasyttaa aivan suunnattomasti, just tulin kotiin salilta ja huh oli kylla treeni haha! Kamalaa kun kuulin etta suomessa alkaa olemaan jo niin kylma, etta perati tarvitsee jo takkia jos menee ulos illalla ? Onneksi taalla ei tarvii tuosta murehti viela haha ja toivottavasti ei koskaan tulekkaan meinaan sitten olisi kylla maailmankirjat sekaisin. 

Tanaan on ollut kylla niin paljon tekemista etta en ole kerinnyt edes hengahtaa paitsi vasta nytten koska tulin juuri 10min sit kotia. Herattiin Adriannan (Aussi tytto jonka kanssa ollaan kamppiksia) noin aamu 6 aikaan jolloin suunnattiin Chinatowniin Farmers Markettiin jossa siis paikalliset ''Maanviljelijat'' myyvat omilta pelloiltaan kerattyja vihanneksia yms super halvalla niin kaytiin siella tekemassa viikon ruokaostokset. Kotia saavuttua kavin Diamond Headin puolella kattomassa etta milta aallot nayttaa ja hyviltahan ne naytti joten oli pakko ottaa oma surffilauta ja suuntaa merelle surffaileen. Oli siella pari muutakin aamuvirkkua lautojensa kanssa joten en onneksi ollut ainoa. Pari hyvaa aaltoa kerkesin surffaamaan mutta sitten jain niinkin huonosti sinne niiden aaltojen valiin jumiin etta paiskauduin kokoajan niiden alle ja tuntu etta happi ei enaan riita joten oli pakko lopettaa surffaaminen siihen. Yleensa surffaan noin 2-3 metrisia aaltoja, saatan isompiakin toki riippuu ihan miten tiheeseen tahtiin niita tulee yms.

No mut sitkun sain tarpeekseni surffauksesta nii oli pakko kayda Cheesecake Factorylla safkaamassa Caesar Salaatti joka on aivan taivaallinen niilla, suosittelen ! 

Ugh huomennakin nayttaa olevan aikanen heratys koska suunnataan noin aamu 6 aikaan saaren lantiselle puolelle lautojen kanssa kattomaan auringon nousua ja uimaan villien delfiinien ja mako haiden kanssa joten sita odotan kylla innolla. Hait eivat niinkaan pelota vaan mega isot aallot, otan gopron mukaan niin otan sit jotai mageita kuvia delffiineista ja haista jos niita bongaan. 

Onko mitaan postaus toiveita ? :)
Mahalo !  






Hanauma Bay

Hanauma Bay

 Hanauma Bay joka tosiaan on yksi parhaimpia snorklaus paikkoja Oahun saarella koska vesi on niin kirkas ja riuttaa riittaa joka vetaa puoleensa erinakoisia ja kokoisia kaloja ja kilpikonnia.

 Makapu'u Majakka

 Oltiin Phillipin ja Adriannan kanssa Makapu'u Lighthouse reittia patikoimassa.

Aamu selfie ennen surffaamista.

Meikalaisen upea helpottunut ilme kun en paiskautunutkaan aallon alle. Kuvassa on tosiaan noin 3 metrinen aalto. 

 Upea Banzai Pipeline jossa tosiaan jarjestetaan mm. Pipe Masters joka on yksi maaliman suurimpia surffi kilpailuja. Yleensa joka vuosi on Mick Fanning ja John Florence kilpaillut.

 Haleiwa

 Haleiwa, erittain upea ja historiallinen pienkaupunki.

Sandy feet on fleek

 Kualoa Ranch jossa tosiaan on kuvattu monia elokuvia kuten Jurassic Park, Lost, 50 first dates, you me and irene yms.

 Paatettiin Adriannan kanssa lahtea muutamille perjantain kunniaksi joten paadyttiin Marriott Hotellin beach baariin joka oli kylla yksi parhaimmista ranta baareista joissa olen ikina ollut.

  Blue Hawaii Drink

torstai 27. elokuuta 2015

What is it like to live in paradise ?

Living In Paradise


Monelle sana Hawaii tuo varmaan mieleen erilaisia mielikuvia ja ajatuksia kuten valkoisia hiekkorantoja, palmuja, aaltoja ja aurinkoa mutta todellisuudessa se on paljon enemman. Suurinosa turisteista jotka tanne tulevat lomalle paatyvat kiertelemaan ja kaymaan vain turistipaikoissa jonka vuoksi eivat ollenkaan paase nakemaan aitoa havaijin henkea mika on harmillista koska se on nakemisen ja kokemisen arvoista. Hawaiilla kunnioitetaan perinteita ja koitetaan pitaa niita ylla, varsinkin Hawaiin kielta jota opetetaan mm. kouluissa. Syntyperaiset hawaiilaiset ovat erittain ylpeita maastaan, kulttuuristaan ja kielestaan.

Hawaiilla asuminen ei ole mistaan halvimmasta paasta, meinaa se on yksi kalleimmista osavaltioista. Sen takia mulla onkin ikava suomea koska siella esimerkiksi vuokra ja ruoka ovat niin paljon halvempia kuin taalla. Mutta mielestani asuminen taalla on kylla jokaisen pennin arvoinen ! Todella luksusta on aamulla herata upeaan auringon nousuun ja meren kohinaan, tietaen etta voi vain nappaa surffilaudan mukaan ja suuntaa merelle ilman etta tarvii tarista kylmasta. Ihmiset ovat erittain ystavallisia ja aina hyvantuulisia, missaan en ole tormannyt nain ihaniin ja ystavallisiin ihmisiin kuin taalla..

Hawaiin luonto on henkea salpaava, en voi edes sanoin kuvailla kuinka upea se on.. Sanotaan nain etta se taytyy itse kokea jotta ymmartaa mita tarkoitan. Taalla voi patikoida, retkeilla ja telttailla huoletta silla taalla ei ole lainkaan kaarmeita (ei edes lemmikki kaarmeita koska ne ovat laittomia), hengenvaarallisia hyonteisia ja hamahakkeja, isoja elaimia kuten karhuja, susia yms. Hai hyokkaykset ovat erittain harvinaisia Oahun saarella joten huoletta voi myos surffata tai uida. Kualoa Ranchilla paasee ihastelemaan mm. Jurassic parkin ja Godzillan kuvauspaikkoja. 

Olen ollut taalla nyt vajaa 2-3 viikkoa ja taytyy sanoa etta tata oli kylla todella ikava! Heh ja varsinkin naita shoppailu mahdollisuuksia oli ikava, teki kylla todella hyvaa paasta taas Victorias Secretin ja Forever21 liikeeseen shoppailemaan haha :)

 Hiking Manoa Falls

Hiking Diamond Head

Waikiki Beach

Pahoittelut viela huonosta laadusta, Gopron linssi oli todella huurteinen sateen takia.

Vapaaehtoistyota teen Humaine Sociatylla eli sielta voi adotoida koiria jotka omistaja on hylannyt tai muuten vain pitovaikeuksien takia annettu pois. 

Tama pitbullmix kaunotar onneksi kerkesi olla tarhassa vain muutaman tunnin kunnes loysi oman kodin.

Juuri ollaan Aussi tyttosen kanssa ajamassa Manoa Fallssille patikoimaan ja retkeilemaan.

Meidan parvekkeelta on upea naky tohon kanaalille ja golf paikalle.


Saaren pohjoispuolelle oltiin juuri ajelemassa.


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lucky for living in Hawaii

Lucky for living in Hawaii


Kamalaa kun tuntu etta tuo lentomatka ei ikina lopu, mutta vihdoin ja viimein paasin perille. Lento lahti tosiaan 12.8 kohti Honolulua ja lento aika oli vajaat 29 tuntia mika ei onneksi ollut kamalan pitka meinaan tanne on kestanyt lentaa jopa sen 39 tuntia. Onneksi aikaero ei ole tuntunut ollenkaan vaikka se onkin huimat 13 tuntia, mutta huomaa etta jotenki tahtoo herata reippaasti aikasemmin kuin normaalisti. 

Taalla olen kerinnyt jo majailla vajaat pari viikkoa, on kylla ollut aivan upeeta.. Kamala ikava ollut kavereita joten mahtavaa paasta nakemaan niita jalleen, hiukan on myos ollut ikava aaltoja ja naita rantoja. Havaijilla oon kayny 7 kertaa eika koskaan kyllastyta, taalla on aina mulle jotain uutta ja ihmeellista mita en ole aikasemmin nahnyt. Taalla tulen nyt asumaan jonkun aikaan joten jos haluatte niin voin postailla lisaa aiheesta ja kertoa millaista taalla on yms. 

Uutisten mukaan nayttaa silta etta 4 tason hurrikaani saattaa iskea tanne Oahun saarelle keskiviikkona joten saapi nahda etta onko kamalan vakava.. Ollaan kuitenkin varauduttu pahimpaan koska ikina ei tieda mutta toivotaan etta se tuo vaan sateita ja tuulta mukanaan eika sen pahempaa.. Jos teilla on jotain kysyttavaa niin mielellani vastailen :) Lisaa kuvia voitte kaya kattomassa mun IGsta MischaRosenbjerg



Lanikai Beach
Diamond Head

Nakyma meijan asunnolta.



Lanikai Beach

Lanikai Beach


lauantai 1. elokuuta 2015

12 days till im back in Hawaii

12 Days Till Im Back In Hawaii


En pysty edes kuvailemaan kuinka onnellinen olen tällä hetkellä kun tietää että vajaan 12 päivän päästä pääsen takaisin Hawaiin aurinkoon ja mikäpä tärkeintä pääsen näkemään poikaystäväni joka tosiaan asuu siellä. Hawaiia en pysty kuvailemaan yhdellä tai edes kahdella sanalla, se on sellainen paikka joka täytyy itse jokaisen kokea. Sen luonto on henkeäsalpaava, aallot mitä mahtavimmat jos surffailusta tykkää, ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja hyväntuulisia toisinkuin suomessa ja shoppailu mahdollisuudet ovat huikeat.  

Ekan kerran kävin Hawaiilla isäni kanssa noin 3 vuotta sitten jolloin ehdottomasti rakastuin samantien paikkaan, siitä hetkestä lähtien päätin että teen mitä tahansa jotta voisin muuttaa sinne ja edelleen se on tavoitteena ja itseasiassa ajankohtainenkin pian sillä minulla on tällä hetkellä Kapiolani Community Collegen ja University Of Hawaiian kanssa paperisota meneillään joten jos kaikki menee suunnitellusti niin ensi vuoden syksyllä pitäis sitten olla pelkkä menolippu kädessä ja suunta kohta paratiisia ainakin kolmeksi vuodeksi. Jotenkin on aina tuntunut inhottavalta asua suomessa, en tiedä miksi mutta jotenki suomi ei ole koskaan tuntunut kodilta tai sellaiselta paikalta jonne haluaisin jäädä pysyvästi asumaan mutta jenkit taas antaa ihan eri fiiliksen.. Sellaisen kodinomaisen ja onnellisen olon.. 

12 Elokuuta tosiaan on pelkkä meno lippu Hawaiille enkä tiedä tarkalleen kauan siellä tulen olemaan, luultavasti ainakin sen pari kuukautta jos ei pidempääkin.. Tulen asumaan poikaystäväni luona koko tuon ajan joten pääsee kokkailemaan kaikkia super hyviä jenkki ruokia ja viettämään laatu aikaa hänen kanssaan :) Jahka pääsen perille niin pyrin ottamaan paljon mageita kuvia luonnosta ja postaamaan niitä blogiin jotta näette että millaista siellä on muuta kuin googlen kuvista. Tarkalleen laskettuna olen Hawaiilla ollut noin 7 kertaa ja pari kertaa Mauilla joten jos teillä on mitään kysymyksiä lentoihin tai mihin tahansa liittyen niin vastaan ilomielin :) Laitan tähän alle muutamia vanhoja kuvia joita otin maaliskuussa kun siellä olin. PS. Voin erikseen tehdä postauksen jossa suosittelen vaikka hyviä hotelleja, shoppailu paikkoja, rantoja yms jos haluatte :) 


Hilton Hawaiian Villagen edustalta otettu kuva 


Waikikin edustalla, kuvasta näkee myös Diamond Headin jossa on erittäin hyviä patikointi reittejä jos siitä tykkää.


Paikallista asutusta

Jos Hawaiille suuntaatte niin suosittelen mennä katsomaan auringonlaskua edes yhden kerran koska se on jotain aivan upeeta ja on mahdollisuus myös nähdä vihreän välähdyksen :)

North Shore

Honolulu Aquarium

Somewhere in North Shore

Upea The Dead man's Catwalk !

Mauilla ja Big Islandilla pääsee ihastelemaan mustia hiekkarantoja :)

Kailua Ranchillä oli tuo Jurassic Park kyltti :) Porukalla tehtiin Movie Tour jossa käytiin kattoo eri elokuvien ja sarjojen kuvauspaikkoja kuten Jurassic Park, 50 first dates, You me and Dupree ja Lost :)

Kuva otettu Kalakaua Avenuelta.
Hihiiii ja tatuointini jonka kerkesin ottaa Tammikuussa kun kävin uudelleen Hawaiilla :) Tatuoinnin otin Victorian Tattoolla joka oli Ala Moana Blvd:lla.. Tattoo Artist: Anthony !